Päänvaivaa

Juutalaisille koittaa uskonnollinen täysi-ikäisyys 12-13 vuotiaana, riippuen sukupuolesta.
Suomessa, 12-vuotias saa liittyä IRC-Galleriaan.

Se on jännä, vaikka miten paljon galleriassakin on teinejä, silti yli puolet käyttäjistä on täysi-ikäisiä. Silti tuntuu, että noita 12-vuotiaita pikkulissuja tulee vastaan joka sivulla mihin menee.

Tää pistää miettimään, että mitä mä tein kaksitoista vuotiaana. Olinko mä galleriassa meikkipelleilemässä ja leikin tosi hurjaa blurratuin naamoin? En. Mä taisin leikkiä barbeilla eikä nyt ensimmäisenä mikään galleria mielessä ollut.

Se on jännä, miten elämä menee eteenpäin niin nopeasti. Hyvin muistan sen, kun asuttiin haikarinrinteessä ja koitti ensimmäinen koulupäivä (jolloin oli ruokana kinkkukiusausta, piti ihan vaan ilmoittaa) ja jännitti iha hirveesti. Koulu alkoi siis koulun pienimpänä. Ja ennen kuin sitä huomasikaan, oli koulun vanhin, kuudesluokkalainen. Sitä oltiin niin koviksia niin koviksia kun pudotettiin pienempiä lumikasojen päältä ja oltiin koulun valtiaita.
Seuraavana vuonna koitti seitsemäsluokka, ja taas oltiin pienimpiä. Ala-asteella olit kovis, mutta uudessa koulussa olit taas pienin. Vanhemmat tyypit tuntui kauheen vanhoilta ja hienoilta, mutta sitten ku itse oli ysillä, ei musta miltään tuntunu. Aina kuvittelin, ku mun sisko ja veli oli ysillä, et voi ku ne on nyt niin vanhoja ja kaikkee. Musta tuntuu edelleen vähän samalta ku siltä pieneltä tytöltä suuri reppu selässään joka meni ensimmäisenä koulupäivänä isin ja äidin saattelemana kouluun.
Ysi luokka loppui ennen kuin se oli ees kunnolla ehtinyt alkaa. Seuraavana oli sitten tiedossa se koulu mihin oli itse halunnut ja hakenut ja toivottavasti myöskin päässyt. Mua vituttaa olla kauppiksessa, koska kaikki hakuideat tuli vasta yhteishaun jälkeen. Mutta eipä tämä mitään, on tuolla ihan kivaakin.
Ja taas huomasin olevani koulun pienimpiä. Nyt ne vanhimmat todella on jotenki tosi vanhan tuntuisia (taas), koska suurin osa niistä on ihan aikuisiakin jo. Mut mä tiedän, että kun sinne asti itse pääsee, ei se vanhalta tunnu. Äiti sanoi, että se ajattelee aikalailla samallatavalla kuin se ajatteli teininä. Ei ihminen silleen muutu.

Pienempänä jotkut tosi "suuret ja hienot asiat" tuntui niin suurilta ja hienoilta, mutta nyt kun niitä on kokenut nii ei ne nyt sitten niin suuria ja hienoja ole loppupelissä ollut. Ihan niinku mä nyt tässä odottelen innolla olevani 18-vuotias, että pääsee baariin ja sitten muutan pois kotoota, mutta joku sanoi mulle joskus, että ei se loppupelis oo mitenkää hienoa. 18-vuotiaana tulee sitten kaikenmuun näköinen vastuu, kuten vastuu omista teoistaan tulee täydelliseksi. Sitten on pahempi selitellä olevansa niin vauva ettei tajunnut tekoaan (olen kuunnellut maisteri Siikjärven yhteiskuntaopin tunnilla yläasteella).

Mut kai se ihminen on vaan luotu haluamaan sellaista, ja sitten kun sen saa nii ei siinä sitten enää mitään hohtoa ole.

-Emu.<3